Joulun lopettajaiset

Talven suuret juhlat tuntuvat olevan varsin monimutkainen perinteiden soppa. Aloitetaan joulun viimeisestä kirkollisesta pyhästä loppiaisesta, jota juhlitaan 6.1.

"Adoration of the Magi with Saint Anthony Abbot".
Lähde: Wikimedia

Reijo Ylimyksen Pyhän vuoden pyhät -kirja kertoo loppiais-sanan tarkoittavan loppupäivää, sitä päivää jolloin joulun pyhät päättyvät. Loppiainen on hyvin vanha juhla, joka on muuttanut ja täydentänyt sisältöään useita kertoja. Ennen kuin Jeesuksen syntymäjuhla vakiinnutettiin nykyiselle paikalleen 350-luvulla, loppiainen toimitti joulun virkaa. Se oli 200-luvulla Jeesuksen syntymän, mutta myös hänen kasteensa ja julkisen esiintymisensä juhla. Loppiaisen toinen nimi, epifania, viittaa Herran ilmestymiseen, mihin nämä kaikki tapahtumat linkittyvät. Ylimys sanoo Jordanin kasteen ja Kaanaan häiden ihmeen istuvan hyvin juhlan epifania-luonteeseen, sillä "Herran ilmestyminen oli aistihavainnoin koettavissa".

Nykyään Jeesuksen kastetta ja Kaanaan häiden ihmettä muistellaan kirkkovuodessa ensimmäisenä ja toisena sunnuntaina loppiaisesta. Loppiaisesta on sen sijaan tullut Itämaan tietäjien muistopäivä. Kolme viisasta miestä, maagia tai kuningasta pidettiin 300-luvulta lähtien silloin tunnettujen maanosien edustajina. Näin tietäjät edustivat kaikkia maailman kansoja, jotka kumartuivat Jeesuksen eteen. Samalla heidän mukanaan loppiaisesta tuli lähetystyön pyhä.

Loppiaista seuraa Nuutin päivä, joka oli ennen 1700-lukua 7.1., mutta vuodesta 1708 lähtien 13.1. Kun sanotaan, että paha Nuutti vie joulun, niin kumpaa päivää tarkoitetaan?

Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan voidaan tarkoittaa kumpaakin. Jälkimmäinen päivämäärä edustaa epifanian jälkipyhää, "jollainen piti olla jokaisella huomattavalla kirkkojuhlalla". Nuuttiin on loppunut myös joulurauha, joka on eri keskiaikaisten lähteiden mukaan kestänyt joko 13 tai 20 päivää, ja on siis loppunut joko loppiaiseen tai uudempaan Nuutin päivään. Vilkuna huomauttaa, ettei joulun juhlinnan ole tarvinnut loppua samana päivänä edes samassa kylässä: rikkaampi väki on voinut juhlia viikon kauemmin kuin köyhempi väestö.

Nuuttipukki vuodelta 1973.
Lähde: SKS

Joulun lopettajaisten keskeinen perinne oli nuuttipukit. Muutaman hassunkurisesti pukeutuneen miehen tai naisen joukko lähti kiertämään talosta taloon saadakseen oluttynnyrit tyhjiksi koko kylästä. Kiertueen edetessä myös joukko kasvoi. Joukon johtaja, nuuttipukki (tai -akka tai -parooni), haisteli löytyykö talosta olutta, ja seurue huusi "Olvitapit auki". Jos olutta saatiin, seurasi kaunis kiitoslaulu. Kieltäytymistä seurasi karkeasanainen haukkumalaulu. Tarjoiluja ei välttämättä tarjoiltu paikan päällä, vaan ne koottiin rekeen, ja kuljetettiin sillä kylän suurimpaan tupaan. Siellä pidettiin joulun viimeiset tanssit, ja nautittiin yhteisesti viimeiset herkut.

Vilkunan mukaan nuuttipukkiperinne eli vahvana aina 30-luvulle saakka, kunnes sotavuosien myötä tapa hiipui. Kuitenkin SKS:n tietopaketin mukaan pienet ja suuret nuuttipukit kulkevat edelleen etenkin Satakunnassa ja Hämeessä, ja minunkin lähipiiristäni löytyy ihmisiä jotka muistavat itse pukeutuneensa nuuttipukeiksi.

Joka tapauksessa loppiainen ja nuutinpäivä pysyvät edelleen joulun loppumisen päivinä. Monet vievät kuusen ulos ja keräävät joulukoristeet laatikkoon loppiaisena, tai jos ei vielä silloin niin kuitenkin 13.1. Nuutinpäivään mennessä. Kinkunjämät on pilkottu hernekeittoon ja viimeisetkin konvehtirasiat syöty. Monen viikon juhlimisen jälkeen paluu arkeen alkaa olla jo ihan tervetullut juttu.