Leipäreseptini / My bread recipe

(In English below the Finnish text.)

Melkein parin vuoden tauon jälkeen päätin ilahduttaa hylättyä blogiraukkaani käyttämällä sitä leipäreseptini jakamiseen. Toisaalla kehuin, että olen jo parin kuukauden ajan leiponut lähes kaiken käyttämämme leivän itse. Erityisen ylpeä olen reseptistä, jonka olen itse hionut juuri itseäni miellyttäväksi. Sillä tehdään nyt meidän perusarkileipämme. Joku pyysi reseptiä yleiseen jakoon, joten laitan sen tänne blogiini.

Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt leipoa leipää, mutta jotenkin lopputulos ei ole koskaan miellyttänyt. Leipäni ovat tupanneet olemaan liian tiiviitä tai mauttomia, ja viimeistään seuraavana päivänä jo vähän tylsän makuisia. Toisen lapsemme ollessa parin kuukauden ikäinen päätin jälleen yrittää.

Tällä kertaa otin toisenlaisen asenteen. Katsoin lempikeittokirjastani valkoisen leivän perusohjeen, ja aloin varioida sitä eri tavoin. Kokeilin erilaisia taikinanesteitä, laitoin enemmän tai vähemmän jauhoja, kuituisempaa tai valkeampaa jauhoa, ja niin edelleen. Aloin hahmottaa, miten eri osat vaikuttavat leivän makuun ja koostumukseen, ja myös minkälaisesta itse pidän. Lopulta sitten kirjoitin oman versioni ylös, hienosäädin sitä vielä pariin kertaan, kunnes vihdoin päätin että tässä on leipä jota haluan tehdä toistekin.

En kuvittele reseptini olevan mitenkään yleismaailmallisesti harvinaisen upea. Se on sellainen, josta itse pidän. Jos joku muukin sattuu pitämään siitä, saa reseptiä mielellään vapaasti hyödyntää ja jakaa!

Anttilan arkileipä

(Iso annos - tästä tulee ehkä 40-50 sämpylää, tai vuokaleipä ja pari-kolmekymmentä sämpylää.)

50 g hiivaa

½ l maitoa

1 l vettä

1½ rkl suolaa

2 rkl siirappia

3 rkl öljyä

5 dl kaurahiutaleita

5 dl grahamjauhoja (eli täysjyvävehnäjauhoja, myydään molemmilla nimillä)

n. 2,75 l valkeita vehnäjauhoja (käytän useimmiten hiivaleipäjauhoja)

1) Liuota hiiva kädenlämpöiseen vesitilkkaan. Lisää suola ja siirappi, loput kädenlämpöiset vesi ja maito, sekä öljy.

2) Sekoita joukkoon jauhot: kaurahiutaleet ja grahamjauhot ensin, loput muutamassa erässä. Taikinan ei tarvitse jäädä varsinaisesti löysäksi, mutta varo laittamasta liikaakaan jauhoja. Löysemmästä taikinasta tulee kuohkeammat leivät. Vaivaa taikinaa kädellä kunnes se irtoaa kulhosta ja alkaa irrota myös kädestä.

3) Muotoile saman tien sämpylöiksi, vuokaleiviksi tai tavallisiksi leiviksi. Anna kohota liinan alla noin tunti.

4) Paista 225 asteessa sämpylöitä 15 minuuttia, leipää 25 minuuttia. Anna jäähtyä mieluiten ritilän päällä. Jos teit vuokaleipää, muista ottaa se mahdollisimman pian pois vuoasta jäähtymään, tai se jää todella vetiseksi! (Ehkä tuo on itsestäänselvyys enemmän leiponeille. Minä valitettavasti opin kantapään kautta.)

* * * * *

I'm using this old blog to share my bread recipe. I bragged elsewhere that I have baked most of our bread myself for the past months and that I'm especially proud of my own recipe that I made to suit my own taste. This is the recipe I use most commonly to make our everyday bread.

I don't think this recipe is something special. It's just the kind of bread I really like. If someone else likes it too, you're of course free to use and share it!

Anttila's everyday bread

(This makes quite a lot of bread, maybe 40-50 buns or 3-4 bread loaves.)

50 g fresh yeast

½ l milk

1 l water

1½ tbs salt

2 tbsp syrup

3 tbsp oil

5 dl oat flakes

5 dl graham lour

n. 2,75 l white (wheat) flour

1) Dissolve the yeast to some hand-warm water. Add salt and syrup, rest of the hand-warm water and milk, and oil.

2) Add the flours: first oat flakes and graham flour, then the rest in couple of batches. Be careful not to add too much flour, you don't want the dough to become hard. Knead the dough until it no longer sticks to the bowl.

3) Make into rolls or breads right away. Let the dough rise under a towel for about an hour.

4) Cook in 225 degrees Celsius (437 Fahrenheit) for 15 minutes if you're making rolls, 25 minutes if you're baking bread. Let cool ideally on top of a grid.

Neulakinnasta ja selityksiä

Olemme reissanneet viimeisten viikkojen aikana jatkuvasti, ja minä opin että reissun päältä bloggaaminen on toiveajattelua. Olin suunnitellut kaikenlaista hienoa esimerkiksi kekrin varalle, mutta nyt jäi sekä juhliminen että blogikirjoitukset aiheesta välistä. Yritän uudelleen vuoden päästä. Mutta ehkäpä tämä riittää kommentiksi siitä mitä en ole tehnyt. Kerron sen sijaan mitä tuli tehtyä.

Sain nimittäin vihdoinkin valmiiksi tyttärellemme tehdyt neulakinnassukat! Juuri ajoissa kylmiä syys- ja talvi-iltoja varten. Pitkään ja hartaasti niitä väsäsinkin. En pystynyt tekemään niitä kuin muutaman piston kerrallaan, koska tuo puolitoistavuotias termiit- krhm - suloinen tutkijasielu halusi päästä kokeilemaan myös. Neulat ovat olleet hukassa ja lanka poikki melkoisen monta kertaa. Mutta lopulta tyttö sai kaiketi tutkimisesta tarpeekseen, ja pääsin tekemisen makuun. Toinen sukka syntyikin parissa päivässä. Jotkut jarruesteet voisivat olla hyödylliset, koska sukat ovat varsin liukkaat, mutta muuten olen tyytyväinen lopputulokseen. Lanka oli Novitan Huopasta (joskus kauan aikaa sitten alekorista löydettyä) ja neulana käytin mieheni tekemiä katajaista ja luista neulaa (kaksi suosikkiani monen hänen tekemänsä neulan joukosta). Minä neulon suomeksi, se on ainoa tapa jonka olen opetellut, ja sukan malli syntyi ihan sovittamalla ja kokeilemalla ilman sen kummempia kaavoja.

Neulakinnas on ollut hyvin pitkän aikaa ollut täällä päin maailmaa se suosituin tapa tehdä tumppuja ja villasukkia. Surullista kyllä taito on unohtunut monessa paikassa. Minä opettelin sen netistä löytämieni ohjeiden ja videoiden avulla historiaharrastuksen takia. Kun lopulta sain ensimmäiset kintaat onnistumaan, innostuin tekniikasta kovasti. Se on hieman hitaampaa ja alkuun hankalampaa kuin puikoilla neulominen, mutta lopputulos on todella kestävä ja lämmin. Paljon lisää tietoa neulakintaasta löytyy hienolta sivustolta www.neulakintaat.fi/

Olen tehnyt tällä välillä monenlaista muutakin, mutta niistä asioista kerron myöhemmissä blogikirjoituksissa lisää. Tässä pari kuvaa maistiaseksi.

Talviyöt

Kalenterisauvan avulla seurattiin
vuoden kulkua.
Lähde: Museovirasto

Loka-marraskuu on ollut ilmeisesti merkittävä taitekohta vuodenkierrossa, ja siihen osuukin useampia erilaisia vuodenvaihteeseen liittyviä merkkipäiviä. Mikkelinpäivä, talviyöt, kekri ja jakoaika osuvat kaikki muutaman viikon sisään, ja ne myös tuntuvat jakavan joitakin merkityksiä. Oma epätieteellinen veikkaukseni onkin, että niiden sisältö, ajankohta ja tärkeys on vaihdellut eri alueilla ja eri aikoina, koska muuten ne olisivat monin paikoin päällekkäisiä juhlia.

Mikkelinpäivästä kirjoitinkin jo aikaisemmin (ensimmäisessä kirjoituksessani). Mikkelinpäivä on kesän viimeinen päivä. Talven alku sijoittuu kuitenkin hieman myöhemmäksi. Vilkuna kertoo, että vielä 1840-luvulla painetuissa kalenterillisissa virsikirjoissa on mainittu "Talwi-Päiwä" 14.10. eli pari viikkoa mikkelinpäivän jälkeen. Vanhan kansan suussa tästä ajankohdasta puhutaan talviöinä. Tämä juhla on todella vanha: Vilkunan mukaan mainintoja löytyy jo 1200-luvulta. Se liittyykin vanhaan pohjoismaiseen vuoden nelijakoon, eikä periydy kristillisestä kalenterista.

Talviyöt ovat olleet siirtymäaikaa, jolloin vuoden kesäpuoli on vaihtunut talvipuoleksi. Työt ja työpaikat vaihtuvat. Toisaalta siirrytään tekemään töitä sisälle ja pihapiiriin, toisaalta lähdetään kauaksikin metsästämään ja metsätöihin.

Vilkuna pohtii pidemmästikin sitä, miksi on jäänyt tämä kahden viikon rako mikkelipäivän ja talviöiden väliin. Hän antaa selitykseksi kuun vaiheet. Hän selittää, että kuun vaiheisiin perustuvassa ajanlaskussa syyskuun tienoilla olisi kesäpuolen viimeinen kuukausi. Tuon kuukauden viimeinen päivä olisi juurikin mikkelinpäivän aikoihin. Talvipuolen ensimmäinen täysikuu puolestaan olisi juurikin pari viikkoa myöhemmin.

Kristillisen kalenterin tullessa käyttöön, on talvipäivä ja talviyöt pidetty kalenterissa. Silloin ne on kuitenkin nimetty tietyille päiville, riippumatta kuun vaiheesta. Tänä vuonna ainakin minun kalenterini mukaan edellinen täysikuu olikin juuri mikkelinpäivänä, ja seuraava tulee vasta lokakuun 29. päivä. Tästä pääsemmekin kuukalenterin ja aurinkokalenterin tasaamiseen, mutta palataan siihen myöhemmin jakoajasta kertovan blogikirjoituksen yhteydessä.

Elettiinpä ennenkin - Aleksis kiven päivä

Eilen ihmettelin, miksi liput oli nostettu tankoon, mutta vasta tänään muistin tarkistaa asian kalenterista. Kyseessä oli Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Samaten tänään eksyin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuille, ja päätin kuitenkin laittaa pienen linkkivinkin. Sivuilla on koottuna mielenkiintoinen kokonaisuus Aleksis Kivestä.

Nyt täytynee tehdä nolo tunnustus. En ole tainnut koskaan lukea Seitsemää veljestä ihan kokonaan. Koulussahan se piti lukea, mutta muistaakseni luin siitä vain sen verran tärppejä että sain huijattua opettajan uskomaan että olen sen lukenut. Koin kirjan kielen raskaaksi ja tyylin hankalaksi lukea, joten mielummin luin jotakin viihdyttävämpää. Nyt, reilu kymmenen vuotta myöhemmin, romaanin alku ainakin tempaisi mukaansa aivan toisella tavalla. Taisin olla vain liian nuori silloin kouluaikana.

SKS:n sivuilta löytyy vieläpä mielenkiintoinen lisähöyste Kiven tekstiin. Tietopaketista löytyy mm. otsikko "Kivi ja kansanperinne", jonka alla kerrotaan miten kansanrunot ja tarinat näkyvät Kiven teoksissa. SKS:n sivun mukaan Kivi tunsi hyvin kansanperinnettä, mikä näkyy hänen teksteissään. Hän on tutustunut kansanperinteeseen sillä aidoimmalla tavalla, eli kuuntelemalla kertojia. Niinpä hän osaakin viitata kansanrunoihin ja tarinoihin hyvin luontevilla tavoilla.

Sivuilla esitelty ensimmäinen esimerkki istuu mukavasti blogini aiheeseen. Tuttu runo löytyy heti Seitsemän veljeksen ensimmäisestä luvusta.

Elettiinpä ennenkin,
Vaikk’ ojan takan’ oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast’ oltta juotiin.

- Seitsemän veljestä, I luku, KT 1, 19.

Samankaltaisia runoja on löytynyt kansanrunojen joukosta useampia. Esimerkiksi tämä runo avautuu ainakin minulle paremmin:

Elettii sitä ennennii
ja toemeehan sitä tultii.
Ojasta vettä ryypättii
ja ojar reonala oltii.

- KRA. Pieksämäki. Martti Pöyhönen 223. 1949. – Ristiina Asikainen, talollinen, 72 v. < Ieva Iivarinen, 80 v.

Nii-in. Elettiinhän sitä ennenkin, ja toimeenkin tultiin. Ilman autoa, jääkaappia ja Facebookia. Miten kummalla se mahtoi onnistua?

Pirkonpäivä

Vuotuinen ajankierto sisältää tietoa myös sellaisista päivistä, jotka eivät ole olleet ihan niin merkittäviä. Esimerkiksi eilen oli Pirkon päivä, josta Vilkuna on kirjoittanut useamman sivun. Noilta sivuilta löytyy lähinnä pohdintaa siitä, miten kansa oli tulkinnut Pyhän Birgitan legendan.

Kuvan lähde: http://goo.gl/MKVw7
(Vadstenan seurakunta)

Birgitta oli ruotsalainen, joten hän on erityisen lähellä myös suomalaisia. Birgitan kunniaksi on rakennettu useita kirkkoja, ja löytyypä Suomesta birgittalaisluostarikin. Birgitan elämästä ja legendasta kansa oppi kuvien kautta, mikä tietysti jätti hieman tulkinnanvaraa.

Historiallinen Birgitta kuulostaa vaikuttavalta ja voimakastahtoiselta naiselta. Hän mm. läksytti kuningasta, arvosteli koko katolisen kirkon kermaa, sekä muutti Roomaan ja opiskeli italiaa tavoittaakseen unelmansa. Aikamoisia vetoja 1300-luvun ruotsalaisnaiselta. Lopulta, vain pari vuotta ennen Birgitan kuolemaa, hänen unelmansa toteutui: paavi antoi luvan perustaa luostari Ruotsin Vadstenaan. Luostarissa otettiin käyttöön Birgitan laatima luostarisääntö. Vadstenasta lähtenyttä sääntökuntaa kutsutaankin birgittalaiseksi. Luostarisäännön lisäksi Birgitta jätti jälkeensä suuren määrän ylös kirjoittamiaan ilmestyksiä.

Kuvan lähde: http://goo.gl/rpnug

Vilkuna kuitenkin kertoo, että Hämeessä Birgitasta eli Pirkosta tai Pirjosta on puhuttu vähemmän mairittelevin termein. Tunkiopirkko sotkee lankavyyhdit, epäonnistuneet asiat "menevät rikkapirjolle", ja kiukuttelevaa lasta kutsutaan äkäpirkoksi. Miten ihmeellä pyhästä ja päättäväisestä Birgitasta on tullut kansan suussa ilkikurinen pikkulapsi?

Vadstenassa olevan alttarikaapin ovessa on esitetty maalauksin osia Birgitan legendasta. Sieltä löytyy mm. kuva, jossa Birgitan täti seisoo nuoren Birgitan vieressä piiska kädessään, ja aikoo rangaista häntä. Toisessa kuvassa Birgitta 12-vuotiaana epäonnistuu ompelutyössä, mutta itse Neitsyt Maria korjaa hänen virheensä. Tarina on varmaankin haluttu ikuistaa siksi, että se kertoo Birgitan läheisestä suhteesta Mariaan. Kansa on kuitenkin tulkinnut siitä vain heille merkityksellisen osan: Birgitta oli ilkikurinen pikkulapsi, joka oli huono käsitöissä. Itsestäänselvää!

Työkalenterin osalta Vilkuna mainitse Pirkonpäivälle vain yhden merkkipaalun: "Piritan päivästä nuottia valmistetaan". Heti sadonkorjuutöiden päätyttyä alettiin kutoa talvinuottaa. Nuotan teossa kesti kauan, joten sen valmistaminen piti aloittaa ajoissa. Verkonpunonta on kyllä mielenkiintoinen juttu, mutta ei ehkä se kaikkein ajankohtaisin työ minulle juuri nyt. Taidan tyytyä kaupan kalatiskiin tulevanakin talvena, vaikka se kovin usein aiheuttaakin pettymyksen.

Lokakuu satokautena

Edellisen kirjoituksen ja sen kommenttien jäljiltä jäin pohtimaan, mitä satoa vielä lokakuussa voi kerätä. Eli ei muuta kuin ystävämme Google apuun.

Porkkanoitakin on monia
eri lajikkeita.
Lähde: Wikipedia

Ihan ensin haluan selvittää hieman perunannoston aikoja. Aiemmin kommentoinkin sitä, että koulujen syysloma tunnettiin ennen nimellä perunannostoloma. Tälle käsitykselleni löytyi vahvistuskin, mutta olin väärässä loman ajankohdasta. Perunannostoloma on pidetty syyskuun lopussa tai lokakuussa, eli juuri näihin aikoihin. Vaikuttaa siis jokseenkin uskottavalta, että perunakin on haluttu saada varastoon mikkelinpäivään mennessä, vaikka takaraja ei olisikaan ihan ehdoton. Samoin ainakin porkkanasato korjataan syys-lokakuun vaihteessa.

Katajanmarjoja.
Lähde: Wikipedia

Sen sijaan puutarhasta kauemmaksi vielä ehtii. Esimerkiksi useita marjoja ehtii poimia vielä lokakuun puolella. Myös jotkut sienet on poimittavissa lokakuussa, suppilovahvero jopa marraskuulle asti. Joitakin yrttejä voi kerätä syksylläkin, kuten katajanmarjoja.

Kaikkinensa kuitenkin saan sen kuvan, että pahimmat sadonkorjuukiireet saisivat olla ohi jo tässä vaiheessa. Mutta mitäs kaikelle sille korjatulle sadolle sitten tehdään? Ehkäpä ne sisätyöt (tai ainakin muualla kuin pellolla tehtävät työt) ovat sisältäneet esimerkiksi marjahillojen keittämisen ja pellavan käsittelyn. Voisikohan myös viljan jälkikäsittelyä olla vielä jäljellä? Siis puimista, puhdistamista ja kuivaamista.

Huh, millainen opiskeluprojekti tulikin ihan vain tämän lyhyen blogipostauksen kirjoittamisesta. Hieman päänvaivaa aiheuttaa myös lähdekritiikki. Luin luottavaisena esimerkiksi Ruokatieto-sivustoa, kunnes satuin lukemaan sivua Ruokakulttuuri 1500-1700-luvuilla. Tuon sivun teksti on jo itsensäkin kanssa ristiriidassa: ensin sanotaan, miten 1500-luvulla käytetyistä elintarvikkeista "tuskin saatiin kovin monipuolista ruoka-aineiden yhdistelmää hienostuneemman ruokakulttuurin kehittämiseksi" ja "tavoitteena olikin ennen kaikkea nälän pitäminen loitolla". Myöhemmin sitten julistetaan, että barokin aikaan "keskiajan mässäily ja paastoaminen olivat korvautuneet herkuttelulla ja itsekontrollilla, kohtuuton ahneus hyvällä ruokahalulla". Jos 1500-luvulla oli niin köyhää ja onnetonta ruokien suhteen, että yritettiin vain kaikin voimin saada pidettyä nälkä poissa, niin miten silloin on mässäilty ja oltu kohtuuttoman ahneita? Tai miten mässäily ja herkuttelu eroaa? Tai miksi keskiajalla ihmiset eivät olisi viitsineet käyttää laajempaa ruoka-ainevalikoimaa, joka oli kuitenkin heidän ulottuvillaan? Ja niin edelleen... Koko sivuston uskottavuus kärsi aika lailla muutaman lauseen takia.

Ja hieman myös siksi, että sivuston julkaisijana on poppoo nimeltään Ruokatieto Yhdistys ry. Kielikorvaani sattui jo ennen kuin historianharrastajan sydämeni murtui.

Mikkelinpäivä

Arkkienkeli Mikael,
lohikäärmeen surmaaja.
Kuva 1400-luvulta.
Lähde: Wikipedia.

Tänään on mikkelinpäivä, eli enkelien päivä. Wikipedia tietää kertoa, että arkkienkeli Mikaelille omistettua päivää on vietetty jo 400-luvulta lähtien. Tämä taivaallisen sotajoukon komentaja on myös antanut nimensä lapsuuteni kotikaupungille Mikkelille. Niinpä kalenterissa näkyvä teksti "mikkelinpäivä" onnistuu aina herättämään minussa pientä koti-ikävää.

Tämä viikonloppu vaikuttaisi olevan hyvä hetki aloittaa vuodenkierrosta kertova blogi. (Arki-Mikkelinä tunnettu päivä on itse asiassa aina 29.9., mutta en eilen ehtinyt kirjoittaa joten tämä kirkollisen kalenterin mikkelinpäivä saa kelvata.) Vuotuisen ajantiedon mukaan tämä on nimittäin vuotuisen sadonkorjuun päätepiste. Vilkuna lainaa esimerkiksi sellaisia sanontoja kuin "mikkelistä akat tupaan, perunat kellariin" ja "mikkeli pellot tyhjentää". Tässä vaiheessa siis naiset ovat siirtyneet tupatöihin ja viimeinenkin sato on paras korjata hyvin pian. Myös karja on tuotu sisälle laitumilta.

Kun kerta sato on saatu korjattua ja karja ja naiset sisälle, on köyhät anelijat lähteneet liikkeelle toivomaan osuuttansa vasta kerätystä sadosta. Palvelijat puolestaan saivat runtuviikon, eli viikon mittaisen loman. Jos palvelijalla oli vuoden mittainen sopimus, se päättyi juuri mikkelinpäivään. Näin on Vilkunan mukaan ollut jo 1300-luvulta asti, kun Maunu Eerikinpojan julistuksella poistettiin orjuus Ruotsi-Suomesta.

Sadonkorjuuta.
Kuva on 1400-luvulta,
Trés Riches Heures -kalenterista.
Lähde: Wikimedia

Olin muuten kuvitellut, että kekri on sadonkorjuun ja vuoden päättymisen juhla. Siihen on kuitenkin vielä kuukauden verran aikaa. Vilkuna mainitsee kekrin kohdalla, että "se on ollut satovuoden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä". Ilmeisesti "satovuoteen" kuuluu siis jotakin, joka tehdään vielä seuraavien viikkojen kuluessa, sadonkorjuun jo päätyttyä? Tai sitten tapoja, painotuksia ja perinteitä vain on monia erilaisia ja päällekkäisiä.

* * * * *

Minulla ei ole satoa korjattavana, joten mitä voin ottaa opiksi tästä päivästä? Voisin varmaan ainakin miettiä, mitä ovat olleet "naisten tupatyöt". Olettaisin niiden liittyvän esimerkiksi kankaan kutomiseen ja vaatteiden tekemiseen. Nyt olisikin tarvetta moisille töille myös minulla. Koko perhe kun kaipaisi uusia vaatteita ennen seuraavaa keskiaikatapahtumaa.